Räiskäleet mansikkahillolla ja kermavaahdolla
Räiskäleet kermavaahdolla ja mansikkahillolla tarjoiltuna ovat kesäklassikko, joka onnistuu nyt myös gluteenittomana ja maidottomana tällä Vaneljan ja Tuulian ihanalla reseptillä!
Keskitaso
Ainekset
Räiskäleet
- 2,5 dl kaurajauhoja
- 1/2 dl perunajauhoja
- 2 rkl koivusokeria
- pieni hyppysellinen suolaa
- 3 dl vichyä / kuplavettä
- 2 rkl kookosöljyä, sulana
Kookoskermavaahto
- 1 tölkki täysrasvaista kookosmaitoa (säilytetty jääkaapissa)
- 1 rkl koivusokeria
- ½ aitoa vaniljaa
Mansikkahillo
- 3 dl mansikoita (tuoreita tai pakastemansikoita sulatettuina)
- 1 rkl pellavansiemenrouhetta (tai chia-siemeniä)
- 1 rkl koivusokeria
Valmistus
Räiskäleet
Lämmitä paistinpannu liedellä. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää kuplavesi ja öljy ja sekoita. Lisää tilkka kookosöljyä pannulle ja kaada päälle taikinaa ohueksi räiskäleeksi. Paista, kunnes pinta näyttää kuivalta. Käännä ohuella ja leveällä lastalla ja paista toinenkin puoli. Valmista lopusta taikinasta räiskäleitä samalla tavalla.
Kookoskermavaahto
Avaa kookosmaitotölkki ja kaavi paksu valkoinen aines kulhoon. Lisää makeutus ja vanilja. Vatkaa vispilällä tai sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain mausteista.
Mansikkahillo
Paloittele ja soseuta mansikoita hieman pienessä kulhossa esimerkiksi lusikan avulla. Lisää sekaan pellavansiemenrouhe ja makeutus. Kaada lasipurkkiin ja jätä paksuuntumaan jääkaappiin noin 15 minuutiksi.