Mehevä Marjapaistos
Marjapaistos on ihana välipala ja helppo apu myös makean nälkään. Marjat tuovat paistokseen ihanaa pirteyttä. Erityisen herkullista tämä on tarjottuna vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Kuuma marjapaistos ja kylmä jäätelö ovat aivan mahtava makupari!
Tässä reseptissä marjoina on kotimainen mansikka & tyrni sekoitus, mutta tähän sopii myös muut marjat tai raparperi, mitä vain kotipakkasesta löytyy. Myös kirpeämmät marjat maistuvat lempeän kauran kanssa. Marjasekoituksen voi tähän myös soseuttaa, jolloin kirpeämpien marjojen maku sekoittuu mukavasti miedompien marjojen kanssa.
Tämä resepti on Eijalta Pakkasmarjan keittiöstä ❤️
Valmistus
Voitele piirasvuoka (halkaisija 24 cm). Sekoita kohmeisten pakastemarjojen joukkoon sokeri ja perunajauho ja kaada seos vuoan pohjalle. Marjat voi ottaa suoraan pakkasestakin, mutta lisää silloin hivenen paistoaikaa.
Sekoita keskenään kuivat ainekset. Sulata kattilassa voi ja sekoita siihen ensin vaalea siirappi ja kaada seos kuivien ainesten joukkoon. Murustele seos marjojen päälle.
Paista 200 asteessa 20 – 30 minuuttia. Suojaa tarpeen mukaan foliolla, jos pinta tummuu liikaa.
Tarjoile kohmeisten marjojen sekä vaahtoutuvan vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.
Helppo
Ainekset
- 2 pss eli 500g marjasekoitusta (Esim. Kaksi marjaa – mansikka & tyrni)
- ½ dl sokeria
- 1 rkl perunajauhoja
- 1 ½ dl kaurahiutaleita
- 2 ½ dl vehnäjauhoa
- ½ dl sokeria
- 1 rkl vaniljasokeria
- ½ tl jauhettua kanelia
- 150 g voita
- 1 rkl vaaleaa siirappia
Tarjoiluun
- Kohmeisia pakastemarjoja
- vaahtoutuvaa vaniljakastiketta tai jäätelöä