Mansikkasalsa & grillattu lohi

Kesäisin salsa syntyy tietenkin kotimaisista mansikoista! Valoisien kesäöiden kypsyttämät, makean mehukkaat mansikat ovat parhaimmillaan sellaisenaan, mutta parhaaseen mansikka-aikaan kannattaa kokeilla myös suolaisia ruokia, kuten grillattua lohta mansikkasalsalla!

mansikkasalsa

Helppo

AINEKSET

  • 800 g lohi- tai kirjolohifileetä
  • suolaa ja mustapippuria
  • öljyä

Mansikkasalsa:

  • 250 g Pakkasmarjan tuoreita mansikoita
  • 1 punainen nippusipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 punainen chili
  • 3 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna
  • ½ sitruunan mehu
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • suolaa ja mustapippuria

VALMISTUSOHJE

Mausta lohifilee suolalla ja mustapippurilla. Sudi lohen pintaan hieman öjyä. Grillaa lohifilee, ensin nahkapuoli alaspäin ja sitten hetki toisinpäin, jotta pintaan tulee kaunis väri. Lohta ei kannata kypsentää liikaa, se saa jäädä meheväksi.

Mansikkasalsaa varten perkaa ja pilko mansikat. Hienonna nippusipuli. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Hienonna chili, poista siemenet halutessasi. Hienonna basilika. Sekoita kaikki mansikkasalsan ainekset keskenään ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Tajoile grillatun lohen kanssa.

Reseptin luoja

Satokausikalenteri 

on loihtinut kesän makuja tulvillaan olevan mansikkasalsareseptin kesäisiin grillaushetkiin.

Reseptissä käytetyt tuotteet

Katsotuimmat reseptit