mari paananen

Meillä on energinen ja toimelias työyhteisö

 

Taloushallinnon hoitaminen Pakkasmarjalla on Mari Paanaselle kaikkea muuta kuin yksitoikkoista ja tylsää. Lukujen takaa löytyy paljon kiinnostavia asioita.

Mari Paananen aloitti Pakkasmarjan talouspäällikkönä syksyllä 2020. Taloushallinto on Marin mukaan enemmän kuin pelkkiä numeroita.

”Minulla on aito tahtotila päästä lukujen taakse ja ymmärtää toimintaa monipuolisesti. On tärkeää ymmärtää taustoja jokaisen oman osa-alueen osaajan kanssa, tämä työ on todella monipuolista ja antoisaa, mutta samalla myös haastavaa”, kertoo Mari.

Marilla oli Pakkasmarjan kanssa kohtaamispintaa työhistoriansa kautta. Hän on työskennellyt tilitoimistossa ja aiemmin myös kaupan alalla, mutta hänen työtehtävänsä ovat aina liittyneet taloushallintoon ja kehittämistyöhön.

”Pakkasmarja kiinnosti minua toimialana ja yrityksenä. Tämä on todella kehitysmyönteinen ja eteenpäin menevä yritys. Tuotannollinen yritystoiminta oli itselleni vieraampi, mutta toimiala on sellainen, että heti kolahti”, hehkuttaa Mari.

Hallintotiimin vetovastuun lisäksi Mari vetää HR-tiimiä ja on mukana IT-tiimissä.

”Haluan toimia ihmisten kanssa ja ymmärtää koko yrityksen toimintaa. Uskon olevani myös helposti lähestyttävä ja kehittämistyö on sydäntäni lähellä. Koneiden taakse en halua piiloutua, vaikka toki työtäni monella tapaa ohjaa lainsaadäntö ja sen tuomat velvollisuudet ja vastuut.

mari-paananen

Kehittämistä ja tekemisen meininkiä

”Pakkasmarjalla on tekijäihmisiä, jotka tarttuvat toimeen. Koko ajan on paljon palloja ilmassa ja kehittämistyö näkyy kaikessa.”

Vaikka Marin aloitusvuosi on ollut koronan vuoksi poikkeuksellinen ja etätyötä on tehty paljon, on hän silti kokenut kuuluvansa joukkoon.

”Koen, että minut on otettu tosi hyvin mukaan porukkaan, en ole jäänyt yksin. Työyhteisö on ollut mahtavasti tukena ja yhdessä me viemme asioita eteenpäin, tästä kehittämisvauhdista tykkään.”

36-vuotias Mari asuu Siilinjärvellä ja hänen perheeseensä kuuluu insinöörimies, 9-vuotias poika ja 5-vuotias tyttö, sekä 10-vuotias karvainen kaveri, shetlanninlammaskoira nimeltään Topi. Vaikka hän Siilinjärvellä asuukin, on Suonenjoki Marille tärkeä paikka.

”Suonenjoki on minulle erittäin tuttu mansikkapitäjä ja vahva positiivinen kuva minulla on tästä kaupungista. Kesä ja mansikat tulee aina ensimmäisenä mieleen, kun ajattelen Suonenjokea ja virkeältä paikalta tämä kokoonsa nähden tuntuu.”

 

Työntekijätarinan on kirjoittanut:

Marita Leskinen, Suonenjokilehti