Facebook Pixel

Mokkapalat mansikkasydämellä

Valmistusaika 1 h
Vaikeusaste Helppo
Annosmäärä 20 kpl

Mokkapalat ovat monen herkuttelijan kestosuosikki ja halusimme tuoda niihin lisää pehmeyttä ja mehukkuutta marjoilla.

Päätimme laittaa mokkapalat amerikanmuffinssi tai pullavuokiin, jolloin ne ovat kivoja tarjottavia myös vieraille, eikä kuorrute leviä muffinssin päältä pois.

Valmistus

Avaa 250 g mansikkapussi ja kaada sisältö lautaselle. Valitse 20 kpl mahdollisimman pientä mansikkaa erilleen. Laita loput mansikat kulhoon ja mittaa joukkoon puolukat. Survo tasaiseksi massaksi.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi ja jäähdytä. Lisää sen jälkeen muna-sokeri vaahtoon sekä yhdistä kuivat aineet. Lisää muna-sokeri-rasvaseokseen vuorotellen maitoa ja kuivia aineita siivilän läpi. Sekoita varovasti kaapimella tasaiseksi. Lisää lopuksi taikinaan mansikka-puolukkasurvos.

Jaa taikina 20 muffinssivuokaan ja pistä jokaisen keskelle yksi mansikka. Paista uunissa 200 asteessa 10 – 15 minuuttia. Jäähdytä ennen kuorrutteen laittamista muffinssien päälle.

Kuorrute

Sulata rasva ja lisää joukkoon vahva kahvi. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Kun kuorrute on hiukan jähmettynyt, kaada sitä mokkapalojen päälle, niin että pinta peittyy.

Koristele nonparelleilla.

Ainekset

  • 250 g Pakkasmarjan mansikoita
  • 1 dl Pakkasmarjan puolukoita
  • 4 kananmunaa
  • 2 ½ sokeria
  • 200 g voita tai margariinia
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 3 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 dl maitoa

Kuorrute

  • 75 g voita
  • 0,75 dl vahvaa kahvia
  • 4 dl tomusokeria
  • 3 rkl tummaa kaakaojauhetta

Koristeluun

  • Värikkäitä nonparelleja

 

Reseptissä käytetyt tuotteet