Logistiikan moniosaaja

Kati Nenonen tykkää työstään Pakkasmarjalla. Hän on omimmillaan kiireen ja paineen alla parhaimman kesäsesongin aikaan.

Vuosi sitten kun Pakkasmarjalle haettiin tuotannon ja logistiikan moniosaajaa, Kati Nenonen tarttui tilaisuuteen. Tuotannon esimiehenä Kati toimi 2015-2019 Oskutuote Oy:lla ja siellä työn ohessa hän opiskeli lähiesimiestyön ammattitutkinnon. 2019-2020 hän oli vuoden verran Peltolan Juustolassa tekemässä voita.

“Nautin työstäni, varsinkin kun saan olla viljelijöiden kanssa tekemisissä ja saan olla mukana asiakaspalvelussa. Tykkään tehdä hommia erilaisten ihmisten kanssa ja mielenkiintoista onkin, miten porukassamme on erilaisuutta positiivisella tavalla, täydennämme toisiamme”, hehkuttaa Kati.

Katin työ on erittäin monipuolista ja vaihtelevaa, ei ole kahta samanlaista päivää.

“Talviaikaan olen tuotannon puolella. Silloin valmistetaan marjatuotteita kesällä hankituista marjoista kauppoihin ympäri Suomen. Hektiseen kesäaikaan minulla on enemmän vastuuta tuorepuolella, hoidan varastoa, missä tuoreita marjoja otetaan vastaan ja mistä niitä lähetetään tuoreena maailmalle.”

Kati_Nenonen-logistiikka

Satokausi alkaa toukokuussa ja päättyy lokakuussa

Kati toimii kausityöntekijöiden lähiesimiehenä.

“Olen kausityöläisten tukena ja apuna ja perehdytän heitä töihin. Tämä on minulle tosi mieluista työtä. Olen määrätietoinen ja tekevä persoona, tarvitsen haasteita ja toimintaa ja sitä tässä työssä riittää ja pääsen toteuttamaan itseäni. Pakkasmarja on reilu työnantaja ja täällä annetaan vastuuta.”

Pakkasmarjalla kesä alkaa jo toukokuussa. Loppukuusta tulevat jo ensimmäiset kausityöntekijät tutustumaan töihinsä.

“Tutustumme töihin, opastan ja ohjaan uusia tulokkaita. Me harjoitellaan trukilla ajoa ja opetellaan kesän töitä, sillä sitten kun marjakausi alkaa, pitää kaiken olla valmiina. Kun sato kypsyy, meillä alkaa vuoden kiireisin aika ja silloin hommien pitää sujua. Monipuolisuus on tässä työssä parasta. Nautin kesistä ja työstä kiireen ja paineen alla, siitä elän, vähän hurja kun olen”, nuori nainen naurahtaa.

Katille itsensä kehittäminen on tärkeää.

“Ajattelen, että työssä kuin työssä pitää aina ajatella miten sen tekee. Itseään ja työn tekemistä voi aina kehittää. Jos ei kilpaile muiden kanssa, voi aina kilpailla itsensä kanssa ja etsiä työn mistä nauttii. Toivoisin, että jokainen löytäisi oikeanlaisen ja kiinnostavan työn itselleen ja siihen syttyisi palo tehdä ja kehittyä”, tuumii Kati.

Kati Nenonen on syntynyt ja kasvanut Suonenjoella, mutta asuu nykyisin perheineen Vesannolla.

“Viime kesänä kiireisimpään marja-aikaan tuli Vesannolta Arttu-niminen , silloin vielä minulle tuntematon mies, hakemaan minua kotiovelta ajokoirayhdistyksen kesäpäiville Siilinjärvelle. Kovasti koitin vastaan laittaa ja sanoin, että ei oo minulla kesällä aikaa riiata, mutta kuitenkin sitten lähdin ja hyvä niin”, kertoo Kati.

Perheeseen kuuluu eskari-ikäinen Peetu, joka syksyllä aloittaa koulun ja samaan aikaan odotetaan syysvauvaa syntyväksi, eli Kati on jäämässä äitiyslomalle sopivasti samaan aikaan kun satokausi päättyy.

Marita Leskinen, SUONENJOKI-lehti

Linkki verkkolehteen

 

Share via
Copy link