Moi!

Olen Anu Venäläinen ja työskentelen Pakkasmarjalla viljelyasiantuntijana. Aloitin työssäni tammikuussa 2017, joten olen vielä varsin uusi kasvo tässä työporukassa.

Olen kotoisin Kuopiosta ja syntyjäni siis savolaisittain ”kaapunkilaestyttö”, mutta marjanviljely ja kiinnostus maaseutua kohtaan ovat vieneet minut täysin mennessään. Marjanviljely on äärimmäisen mielenkiintoinen ala, josta ei koskaan opi kaikkea. Ala kehittyy jatkuvasti – markkinoille tulee uusia lajikkeita, viljelytekniikoita sekä marja-alan toimijoita – ja hankittuja tietoja on aina osattava soveltaa kunkin marjatilan tekemiseen sopivaksi. Ympäristökin asettaa toiminnalle omat ehtonsa, eikä mikään vuosi ole marja-alalla täysin samanlainen.

Tieni marjojen pariin

Marjainnostukseni on luultavasti lähtöisin lapsuuden kesistä isovanhempieni luona maaseudulla. Tällöin poimin kotitarpeisiin perustetuista marjakasvustoista herukoita, mansikoita, karviaisia ja vadelmia sekä suoraan suuhun että pakastettavaksi. Ajatus marjojen suurkuluttajan roolin muuttamisesta alan ammattilaiseksi tuli mieleeni kuvataidelukion loppumetreillä, kun pohdiskelin suunnitelmia tulevaisuudelleni. Välissä kävin kuitenkin Turun yliopistossa opiskelemassa yhden lukuvuoden ajan matematiikkaa, mutta tuon vuoden aikana viimeistään tajusin, että paikkani on puutarha-alalla. Sen jälkeen olenkin viettänyt jokaisen kesäni tiiviisti marjojen kanssa työskennellen.

Valmistuin puutarhatalouden hortonomiksi (amk) Lepaalta, Hämeen ammattikorkeakoulusta keväällä 2016. Ennen valmistumistani tein kesätöitä savolaisilla marjatiloilla niin poiminnassa, hoitotöissä, pakkaamisessa kuin myynnissäkin. Ensimmäisen opintoihini kuuluvan työharjoittelun taas tein kesällä 2014 MTT:llä (nyk. Luke) Jokioisissa, tutkimuskeskuksen geenivarapuistoja hoitaen ja hankemaailmaan tutustuen. Seuraavana kasvukautena tein toisen harjoitteluni Marja-Suomen Taimituotanto Oy:ssä Suonenjoella, jonne jäin harjoittelusta myös töihin. Noiden parin vuoden aikana perehdyin erityisesti vadelman ja mansikan tunneliviljelyyn.

Työni Pakkasmarjalla

Pakkasmarjalla työtehtäviini kuuluu olla sopimusviljelijöidemme tukena viljelytyössä ja etsiä heidän kanssaan sopivia ratkaisuja laadukkaan ja turvallisen marjasadon tuottamiseksi. Tuon myös terveisiä marjanviljelyn kentältä Pakkasmarjaan päin, jotta viljelijöiden ääni kuuluu myös yhtiön kehityksessä. Minut löytää erityisesti erilaisista marja-alan tapahtumista ympäri Suomen tai marjatiloilta juttelemasta viljelijöiden kanssa.

Nyt Pakkasmarjan urani alkutaipaleella työstäni erityisen mukavaa ovat tehneet loistava työyhteisö, marjanviljelijöihin tutustuminen sekä tietysti kotimaisten marjojen parissa työskenteleminen. Olen iloinen päästyäni työskentelemään osaksi tätä työporukkaa, joka tekee kovasti töitä turvallisten marjatuotteiden, sekä suomalaisten marjatilojen hyvinvoinnin eteen.

 

Vapaa-ajallani piirrän ja maalaan, reippailen luonnossa sekä opiskelen hieman venäjän kieltä. Nyt valon lisääntyessä innostun erityisesti myös kasvihommista kotona ja ulkona, hortonomi mikä hortonomi!